Biojätteestä biokaasua
Hämeenlinnasta, Hattulasta, Janakkalasta ja Valkeakoskelta biojäteastioista tyhjennetty biojäte matkaa Forssaan biokaasulaitokselle. Hyvinkäältä, Riihimäeltä, Mäntsälästä, Hausjärveltä ja Lopelta kerätty biojäte sen sijaan kulkee Riihimäelle biokaasulaitokselle. Näissä laitoksissa biojätteestä saadaan biokaasua ja erilaisia lannoitteita eli maanparannustuotteita.
Mikrobit pääroolissa
Tärkeässä roolissa biokaasun valmistamisessa ovat mikrobit eli mikroskooppisen pienet eliöt. Mikrobeihin kuuluvat mm. bakteerit, homeet ja hiivat. Biojäte on niille ruokaa! Kun mikrobit nauttivat biojätettä ruoakseen, syntyy metaania eli kaasua.
Jotta biojäte kelpaa mikrobeille ruoaksi, se täytyy ensin murskata pienemmäksi, lisätä siihen nestettä ja lämmittää noin 37 asteen lämpötilaan. Sen jälkeen biojäte ohjataan suuriin säiliöihin kolmen viikon ajaksi ja mikrobit pääsevät ruokailemaan. Tätä vaihetta kutsutaan biojätteen mädättämiseksi.
Lopulta valmis biokaasu voidaan ohjata kaasuverkkoon ja sitä voidaan käyttää esimerkiksi kaasuautojen tankkaamiseen.
Biojätteestä jää mikrobien ruokailun jälkeen niin sanottua mädätysjäännöstä. Siitä saadaan vielä tehtyä lannoitteita maatalouteen eli pelloille. Lisäksi mädätysjäännöstä voidaan jälkikypsyttää ja näin ollen siitä saadaan multaa.
Biokaasulaitoksella
Tutustu videolla Riihimäen biokaasulaitokseen ja siihen, miten biojätteestä syntyy biokaasua auton tankkiin!